
Ohjelmointia ja tietokoneiden toiminnan oivaltamista tarvitaan tietoyhteiskunnassa koko ajan enemmän. Me lasten valtakunnallisessa Koodikerhossa uskomme, että lasten olisi hyvä hallita lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi myös koodaamisen taitoja. Haluamme tarjota lapsille mahdollisuuden kokeilla uutta ja saada välineitä digitaalisen ympäristömme ymmärtämiseen ja hyödyntämiseen. Kaiken lisäksi Koodikerhossa on hauskaa!
Anna tänä jouluna lapsille lahjaksi mahdollisuus harrastaa ja kokea uutta. Tavanomaisten yrityslahjojen ja -korttien sijaan ilmoita yrityksesi mukaan tukemaan lasten valtakunnallista Koodikerho-toimintaa. Näin olet mukana toteuttamassa yrityksesi yhteiskuntavastuuta ja tukemassa osaltasi lasten harrastusmahdollisuuksien lisäämistä sekä koodi- ja teknologiaosaamisen kehittymistä Suomessa. Tarvitsemme tulevaisuudessa tätä osaamista yhä kasvavassa määrin.
Lähde tukijaksi ja haasta samalla myös yhteistyökumppanisi mukaan >>