Nitorin toimisto täyttyi innokkaista pikkukoodareista

Lasten valtakunnallinen Koodikerho-verkosto sekä ohjelmistotalo Nitor järjestivät yhteistyössä 4. helmikuuta 2019 koodausillan Helsingissä, jonka aikana 15 innokasta pikkukoodaria pääsivät tutustumaan ohjelmoinnin alkeisiin. 

Koodausillan aikana lapset tutustuivat ohjaaja Jukka Miettisen johdolla koodauksen peruskäsitteisiin sekä pääsivät harjoittelemaan hauskojen visuaalisten harjoitusten avulla koodaamisen perusrakenteita. 

Koodausillan kautta lapset ja mukana olleet aikuiset pääsivät samalla tutustumaan valtakunnallisen Koodikerho-verkoston järjestämään iltapäiväkerhotoimintaan. Koodikerho-toiminnan tavoitteena on perustaa toistuvasti kokoontuvia vapaaehtoisvoimin järjestettäviä maksuttomia iltapäiväkerhoja eri puolille Suomea, jotta kaikki ohjelmoinnista kiinnostuneet lapset pääsevät oppimaan koodaamisen perusteita. Koodikerhojen tavoitteena on tarjota kaikille lapsille mahdollisuus tutustua ohjelmointiin koti- tai lähipaikkakunnallaan. Koodikerhot on tarkoitettu yli kolmasluokkalaisille, eli 9+ -vuotiaille lapsille – sekä tytöille että pojille. Koodikerho yhdistää samalla alueella olevat oppilaat, tilan tarjoavan yhteistyökoulun sekä vapaaehtoisen kerhon vetäjän. Maksuttomia Koodikerhoja järjestetään ympäri Suomea paikallisten yhteistyökoulujen tiloissa ja tuella kerran viikossa. Kerhoja ohjaavat Koodikerho-verkostoon ilmoittautuneet vapaaehtoiset, jotka koostuvat muun muassa ohjelmoinnista kiinnostuneista opettajista sekä muista aikuisista, kuten esimerkiksi IT-alalla työskentelevistä vanhemmista. Koodikerho tarjoaa vapaaehtoisille vetäjille valmiit, avoimesti jaetut opetusmateriaalit kerhojen ohjaamiseen.

“Oli jälleen kerran mahtava nähdä iso joukko koodauksesta innostuneita lapsia paikalla. Tällaisia tilaisuuksia on mahtavaa olla järjestämässä, koska lasten aito kiinnostus aihetta kohtaan saa minutkin innostumaan. Kiperät kysymykset myös pakottavat minut ajattelemaan asioita uusista näkökulmista, lapsille harvoin riittää ympäripyöreä vastaus. Olisi mahtava nähdä enemmän koodauksesta kiinnostuneita vanhempia ja ammattilaisia vapaaehtoisina ohjaajina kouluissa. Lapsilla on kova halu oppia koodaamaan, ohjaajia vaan tarvitaan reilusti lisää”toteaa myös Tuusulassa Vaunukankaan koululla lasten Koodikerhoa ohjannut Jukka Miettinen.

Löydät aktiiviset Koodikerhot Koodikerho.fi-sivustolta ylläpitämästämme kerhokartasta. Päivitämme jatkuvasti kerhokarttaa, kun saamme tietoa uusista käynnistyneistä kerhoista.

Etsimme jatkuvasti Koodikerho-verkostoon lisää uusia innokkaita vapaaehtoisia ohjaajia vetämään kerhoja ympäri Suomea. Vetäjäksi voi ryhtyä kuka tahansa asiasta innostunut aikuinen, niin opettajat, koodarit kuin ohjelmoinnista kiinnostuneet lasten vanhemmat – lähde siis mukaan toimintaan tai vinkkaa ohjelmointitaitoiselle kaverillesi asiasta!

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan >>

Koodausilta alkoi hauskalla koodinimi-leikillä, jossa lapset koodiavainta käyttämällä salasivat eli enkoodasivat nimensä ja samalla tutustuivat muihin osallistujiin.

Lapset harjoittelemassa koodaamisen perusteita liikuttelemalla karkkirobottia ruudukolla. Kuka saa koodilla ohjelmoitua karkkirobotin luokseen?

Pikkukoodarit innoissaan code.org-harjoitusten parissa. Erityiskiitos Soluto Oy:lle, joka tarjosi laitteet koodausiltamme käyttöön!

Koodausillan yhteistyössä mukana:

Seuraa Koodikerhoa!