Anna tänä jouluna lapsille lahjaksi mahdollisuus harrastaa ja kokea uutta!

Ohjelmointia ja tietokoneiden toiminnan oivaltamista tarvitaan tietoyhteiskunnassa koko ajan enemmän. Me lasten valtakunnallisessa Koodikerhossa uskomme, että lasten olisi hyvä hallita lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi myös koodaamisen taitoja. Haluamme tarjota lapsille mahdollisuuden kokeilla uutta ja saada välineitä digitaalisen ympäristömme ymmärtämiseen ja hyödyntämiseen. Kaiken lisäksi Koodikerhossa on hauskaa!

Anna tänä jouluna lapsille lahjaksi mahdollisuus harrastaa ja kokea uutta. Tavanomaisten yrityslahjojen ja -korttien sijaan ilmoita yrityksesi mukaan tukemaan lasten valtakunnallista Koodikerho-toimintaa. Näin olet mukana toteuttamassa yrityksesi yhteiskuntavastuuta ja tukemassa osaltasi lasten harrastusmahdollisuuksien lisäämistä sekä koodi- ja teknologiaosaamisen kehittymistä Suomessa. Tarvitsemme tulevaisuudessa tätä osaamista yhä kasvavassa määrin.

Lähde tukijaksi ja haasta samalla myös yhteistyökumppanisi mukaan >> 

Lue lisää

Lähde mukaan Koodikerho-toimintaan ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi ohjaajaksi!

On aika suunnata katse tulevan kevään 2019 Koodikerhoihin. Suuri kiitos kaikille viime syksyn Koodikerhoja vetäneille vapaaehtoisille ohjaajillemme – olette olleet mukana tekemässä hienoa ja arvokasta työtä lasten ohjelmointiosaamisen eteen!

Etsimme jatkuvasti Koodikerho-verkostoomme mukaan lisää uusia innokkaita vapaaehtoisia ohjaajia vetämään kerhoja ympäri Suomea. Koodikerhot järjestetään alueen yhteistyökoulujen tarjoamissa tiloissa ja tuella. Me valtakunnallisena Koodikerho-verkostona tarjoamme ohjaajalle valmiit opetusmateriaalit, tuen ja sparrauksen kerhon aloittamiseksi – sitoudut vain hoitamaan paikallisen Koodikerhon vetämisen kerran viikossa. Tällä hetkellä kaipaamme lisää ohjaajia erityisesti seuraavilta alueilta:

  • Helsinki
  • Vantaa
  • Espoo
  • Tampere
  • Porvoo
  • Nurmijärvi
  • Seinäjoki
  • Siuntio
  • Kouvola
  • Masku

Kerhon vetäjäksi voi ryhtyä kuka tahansa asiasta innostunut aikuinen: niin opettajat, koodarit kuin ohjelmoinnista kiinnostuneet lasten vanhemmat.  Tärkeintä on, että kerhon vetäjä on varustettu avoimella ja leikkisällä mielellä.

Lähde siis mukaan Koodikerhon toimintaan täyttämällä oheinen lomake ja vinkkaa asiasta myös ohjelmointitaitoiselle kaverillesi!

Lähde mukaan järjestämään syksyn Koodikerhoja!

Etsimme jatkuvasti Koodikerho-verkostoon lisää uusia innokkaita vapaaehtoisia ohjaajia vetämään kerhoja ympäri Suomea. Koodikerhot järjestetään alueen yhteistyökoulujen tarjoamissa tiloissa. Tällä hetkellä kaipaamme lisää ohjaajia erityisesti Helsingin, Espoon, Vantaan ja Tampereen alueelta.

Nyt onkin oivallinen aika alkaa suunnitella syksyllä käynnistyviä kursseja. Kerhon vetäjäksi voi ryhtyä kuka tahansa asiasta innostunut aikuinen, niin opettajat, koodarit kuin ohjelmoinnista kiinnostuneet lasten vanhemmat. Koodikerho-verkostona tarjoamme ohjaajalle valmiit opetusmateriaalit, puitteet ja perehdytyksen – sitoudut vain hoitamaan paikallisen Koodikerhon vetämisen kerran viikossa. Tärkeintä on, että kerhon vetäjä on varustettu avoimella ja leikkisällä mielellä!

Liity siis mukaan täyttämällä lomake ja vinkkaa myös ohjelmointitaitoiselle kaverillesi asiasta!

Pienet koodarit valtasivat Nordnetin toimiston Helsingissä

Nordnetin Helsingin toimisto täyttyi innokkaista pikkukoodareista, kun valtakunnallinen Koodikerho-verkosto järjesti 2.5.2018 yhteistyössä Nordnet Bankin kanssa lasten koodausillan Helsingissä. Mukana oli yhteensä 11 lasta yhdessä vanhempiensa kanssa tutustumassa koodauksen alkeisiin. Koodausillan opettajana toimi Kodareiden kautta ohjaaja Marika Könönen.

Lue lisää

Ilmoittautuminen lasten koodausiltaan 2.5.2018 Helsinkiin!

Tervetuloa lasten koodausiltaan 2.5.2018 Helsinkiin!

Psst, pikkukoodarit!

Valtakunnallinen Koodikerho-verkosto järjestää yhteistyössä Nordnet Bank AB:n kanssa 2.5.2018 kaikille kiinnostuneille avoimen lasten koodausillan Helsingissä. Tilaisuus tarjoaa 7-10 -vuotiaille tuleville talenteille mahdollisuuden tutustua ohjelmoinnin alkeisiin. Aiempaa kokemusta ei tarvitse olla – riittää että sinulta löytyy avointa ja leikkisää mieltä!

Mukaan tarvitaan vain aikuinen avustaja ja innokas pikkukoodari. Omaa läppäriä et tarvitse vaan tilaisuudesta löytyy konepaikat kaikille.

Lue lisää

Koodikerho 2.0 -opetusmateriaali julkaistu

Kodarit - Koodikerho

Koodikerhon ensimmäinen opetusaineisto julkaistiin vuonna 2014, kun Koodikerhon toiminta käynnistettiin. Kesällä 2017 päätimme, että on aika uudistaa opetusmateriaali ja tiivistää kerhon sisältöä. Uusi Koodikerho 2.0 -opetusmateriaali on nyt julkaistu. Materiaalin Koodikerho-verkostolle on toteuttanut Kodarit Oy. Materiaalit tuotettiin yhteistyössä ruotsinkielisen Kodklubbenin kanssa.

Koodikerhoja järjestettäessä huomattiin, että vanhan materiaalin opetustahti oli liian hidas. Lapset oppivat asiat todella nopeasti eikä samalla järjestelmällä koodaaminen monena kertana peräkkäin pidä lasten innostusta yllä. Uusi materiaali koostuu seitsemästä opetuskerrasta, vanhan materiaalin kahdentoista kerran sijaan. Kerhon ensimmäisellä kerralla opitaan ohjelmoinnin logiikkaa ilman tietokoneita tehtävillä harjoituksilla. Seuraavat kerrat perustuvat Code.org ja Scratch -ohjelmointiympäristöjen tehtäviin. Kerhon lopussa lapsi pääsee rakentamaan pelin oman ideansa pohjalta.

Lue lisää “Koodikerho 2.0 -opetusmateriaali julkaistu”

Koodikerho vuonna 2017

Koodikerho perustettiin vuoden 2014 lokakuussa tarkoituksena testata lapsille tarkoitettua koodausoppimateriaalia. Kehitimme alusta alkaen Koodikerho-konseptia siten, että sitä olisi helppo monistaa ja levittää mahdollisimman moneen kouluun Suomessa.

Aluksi syksyllä 2014 oli vain muutamia IT-ammattilaisten vetämiä Koodikerhoja, joissa keskityttiin testaamaan minkälaiset materiaalit sopivat suomalaisille lapsille alakouluissa. Toimintaa laajennettiin pikkuhiljaa ja seuraavssa vaiheessa varmistettiin, että kerhojen ohjaajille tehdyt koulutuskortit olivat riittävän hyviä, jotta ohjelmointia aiemmin osaamaton opettajataustainen henkilökin pystyi vetämään Koodikerhon. Sen jälkeen kehitettiin ohjaajien perehdytystoimintaa ja mallia kerhojen koordinoimiseen. Kaikki meni hyvin ja syksyllä 2015 oli jo 25 Koodikerhoa ympäri Suomea. Tässä vaiheessa huomattiin tarve puolipäiväiselle koordinaattorille. Näin monen kerhon koordinointi, ohjaajien tukeminen ja muu toiminta ei ole mahdollista vapaaehtoisvoimin. Rahoitusta koordinaattorin palkkaamiseen ei vielä tässä vaiheessa kuitenkaan ollut.

Lue lisää “Koodikerho vuonna 2017”

Seuraa Koodikerhoa!