Tue tänä jouluna lasten mahdollisuutta harrastaa ja kokea uutta!

Tue tänä jouluna lasten mahdollisuutta harrastaa ja kokea uutta!

Me lasten valtakunnallisessa Koodikerhossa uskomme, että lasten olisi hyvä hallita lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi myös koodaamisen taitoja. Haluamme tarjota lapsille mahdollisuuden kokeilla uutta ja saada välineitä digitaalisen ympäristömme ymmärtämiseen ja hyödyntämiseen. Ohjelmointia ja tietokoneiden toiminnan oivaltamista tarvitaan tietoyhteiskunnassa koko ajan enemmän. Kaiken lisäksi Koodikerhossa on hauskaa!

Tavanomaisten joulukorttien ja yrityslahjojen sijaan lähde mukaan tukemaan lasten valtakunnallista Koodikerho-toimintaa. Näin olet mukana toteuttamassa yrityksesi yhteiskuntavastuuta ja tukemassa osaltasi lasten harrastusmahdollisuuksien lisäämistä sekä koodi- ja teknologiaosaamisen kehittymistä Suomessa. Tarvitsemme tulevaisuudessa tätä osaamista yhä kasvavassa määrin.

Lähde mukaan Koodikerhon tukijaksi ja haasta myös yhteistyökumppanisi >> 

Lue lisää

Kevään 2023 uudet Koodikerhot

Kevätkausi on lähtenyt vauhdilla käyntiin! Iloksemme voimme todeta, että uusia Koodikerhoja on käynnistynyt eri puolille Suomea. Suuret kiitokset kaikille Koodikerho-verkostoon mukaan ilmoittautuneille vapaaehtoisille ohjaajille sekä mukaan lähteneille yhteistyökouluille. Olette olleet mukana tekemässä hienoa ja arvokasta työtä lasten ohjelmointiosaamisen eteen!

Keväällä 2023 käynnistyneet uudet Koodikerhot:

  • Hansakallion koulu, Espoo
  • Itä-Suomen koulu, Lappeenrannan yksikkö
  • Juupajoen koulukeskus, Juupajoki

Löydät aktiiviset Koodikerhot sivustoltamme ylläpitämästämme kartasta. Päivitämme kerhokarttaa, kun saamme tietoa uusista käynnistyneistä Koodikerhoista.

Etsimme jatkuvasti Koodikerho-verkostoon lisää uusia innokkaita vapaaehtoisia ohjaajia vetämään kerhoja ympäri Suomea. Vetäjäksi voi ryhtyä kuka tahansa asiasta innostunut aikuinen, niin opettajat, koodarit, kuin ohjelmoinnista kiinnostuneet lasten vanhemmat – lähde siis mukaan toimintaan tai vinkkaa ohjelmointitaitoiselle kaverillesi asiasta!

Ilmoittautuminen >>

Seuraa Koodikerhoa!