Kokemuksia Koodikerhon ohjaamisesta

Toimin Tampereen Tammelan koulun 3.-luokkalaisten Koodikerhon ohjaajana syys-joulukuussa 2015. Tunnin mittaisia kerhokertoja on yhteensä 13, joista muutama on vielä pitämättä. Syksyn alussa sain kerhon ohjaukseen apua Tammelan koulun opettajalta, joka halusi tutustua koodikerhotoimintaan ja Koodikerhon tuottamiin opetusmateriaaleihin sekä selvittää materiaalien sopivuutta omaan opetukseensa.

Lue lisää “Kokemuksia Koodikerhon ohjaamisesta”

Tekemisen iloa Tampereella 10.–11.4.

Leinolan koululla Tampereella järjestetään tänäkin vuonna Tekemisen ilo -tapahtuma teknologiasta kiinnostuneille esikoululaisille ja 1.–2.-luokkalaisille. Tapahtumassa lapset voivat tutustua turvallisesti teknologiaan leikin ja tekemisen kautta.

Tänä vuonna ohjelmassa on rasteja muun muassa seuracolarmixavista aiheista:

  • 3D-tulostusta
  • Ihmispiano
  • Värityskuvat 3D-animaatioiksi
  • Robotteja

Koodikerho on myös mukana tapahtumassa. Otto Kekäläinen järjestää lauantaina kaksi koodikerhoa, klo 13–14 ja 14.30–15.30. Kerhoihin tulee ilmoittautua etukäteen.

Tule mukaan!

tekemisenilo.net

Tiedote: Koodikerho opettaa koululaisille tulevaisuuden yleissivistystä

TIEDOTE 18.3.2015

Koodikerho opettaa koululaisille tulevaisuuden yleissivistystä

Koodikerho on valtakunnallinen verkosto, joka tarjoaa ohjelmoinnin opetusta koululaisille. Kerran viikossa järjestettävät iltapäiväkerhot avaavat lapsille uuden oven tietotekniikan maailmaan ja kehittävät taitoja, joita tämän päivän tietoyhteiskunnassa voi verrata lukemiseen ja kirjoittamiseen. Koodikerho.fi-sivuston matchmaking-toiminnan tavoitteena on saattaa yhteen koulut, kerhojen vetämisestä kiinnostuneet aikuiset ja innokkaat oppilaat.

Syksyllä 2014 startannut Koodikerho on tarkoitettu lapsille kolmannelta luokalta alkaen. Kerhoja on tähän mennessä toiminut Tampereella ja pääkaupunkiseudulla. Nyt toimintaan haetaan yhteistyötahoja ympäri Suomen.

Koodikerhon päämääränä ei ole tehdä kaikista lapsista ammattikoodareita, vaan antaa välineitä digitaalisen maailman ymmärtämiseen ja hyödyntämiseen. Ohjelmointi tulee Suomessa osaksi kansallista opetussuunnitelmaa vuonna 2016, jolloin iltapäiväkerhoista kerätyt kokemukset ovat varmasti hyödyksi sekä opettajille että oppilaille.

– Koodaustaito on tulevaisuuden yleissivistystä. Haluamme edistää sitä, että yhä useampi ihminen ymmärtää, miten jokapäiväisessä käytössä olevat tietokoneohjelmistot toimivat, kerhoja vetävä Otto Kekäläinen kertoo.

Koodikerhot järjestetään koulun tiloissa ja laitteilla, ja vetäjänä toimii ohjelmoinnista kiinnostunut opettaja tai muu aikuinen, esimerkiksi IT-alalla työskentelevä vanhempi. Koodikerho.fi -sivusto toimii kerhojen koordinoijana, yhdistää saman alueen toimijat sekä tarjoaa kerhotoiminnalle opetusmateriaalit. Kerhotoiminnan aloittaminen on helppoa, ja toimintaan pääsee mukaan verkkosivujen ilmoittautumislomakkeen kautta (koodikerho.fi/ilmoittaudu).

Lisätietoja:

Sanna Saarikangas, puh. 044 3419689, sanna@koodikerho.fi (Koodikerhon tiedottaja)
Jukka Eklund, jukka.eklund@sofiadigital.com (Koodikerhon tiedottaja)
Otto Kekäläinen, puh. 044 5662204, otto@seravo.fi (Koodikerhon vetäjä Tampereella)
Juha Paananen, juha.paananen@reaktor.fi (Koodikerhon vetäjä ja opetustyökalujen kehittäjä)

Verkkosivut:

koodikerho.fi

Kuvamateriaalia:

Vapaasti käytettäviä valokuvia Koodikerhosta löytyy osoitteesta koodikerho.fi/materiaalit
Pyynnöstä toimitamme painolaatuisia kuvia median käyttöön.

Tiedote: Koodikerho opettaa suomalaiset lapset ohjelmoimaan

Tiedote

Suomi takaisin IT-maiden kärkeen

Koodikerho opettaa suomalaiset lapset ohjelmoimaan

Suomessa on syksyn 2014 aikana käynnistynyt valtakunnallinen hanke, jossa opetetaan lapsille ohjelmointia iltapäiväkerhon muodossa. Tampereella ja Espoossa olevien pilottikerhojen avulla kerätään kokemuksia eri opetusmateriaalien toimivuudesta. Hiotut opetussuunnitelmat ja muut materiaalit julkaistaan avoimesti kaikkien käytettäviksi verkkosivustolla Koodikerho.fi. Keväällä 2015 on tarkoitus käynnistää lisää kerhoja ympäri Suomea.
Lue lisää “Tiedote: Koodikerho opettaa suomalaiset lapset ohjelmoimaan”

Minkä ikäisenä lapsi voi oppia koodaamaan?

Naapurimaassamme Virossa koodaus on kansallisessa opetusohjelmassa jo 7-vuotiaista alkaen. Koska ekaluokkalaiset eivät vielä osaa lukea ja kirjoittaa, on perehtyminen koodaamisen myös hyvin alkeellista. Siinä iässä on kuitenkin jo mahdollista opettaa lapselle automaatioajattelua, esimerkiksi yksi oppilas voi käskyttää vaihe vaiheelta toista oppilasta ottamaan karkin pussista ja syömään sen.
Lue lisää “Minkä ikäisenä lapsi voi oppia koodaamaan?”

Seuraa Koodikerhoa!